torstai 22. lokakuuta 2015

Alttiöverit

Noniin, täällä taas pitkästä aikaa! Mulla on ollu postausinto ihan nollassa kun on tapahtunut viimeaikoina ihan hirveästi ja en vaan oo millään saanu itteeni keskittymään niin että jaksaisin postata tänne jotain järkevää.Tässä kuussa tulee varmaan vielä parikin postausta jos hyvin käy kun mulla on nyt vihdoinkin ees vähän aikaa tähänkin hommaan.


Viimeaikoina oon menny Altilla tosi paljon ((tänävuonna muutenkin eniten mun hepoista heh)) ja päätin nyt omistaa tän postauken ainoastaan Alttijutuille ja hieman viimekuussa olleille Autumn Cupeille jossa orin kanssa pyörähdettiin.Tossa yllä kököttää Altin eka oma video, en ny oikeen tiiä mitä sanois ku se nyt on vähän tommonen, eh.

Mennään kuitenkin ajassa taakseppäin ensin ennen kisoja.Treenasin Altilla kaksi kertaa kotona vähän kisoja varten, olin ilmottautunut jopa viiteen luokkaan (kesällä kenttäkisoissa tosin mentiin 6 suoritusta).Leikin hurjaa ja pistin itteni myös 60-80cm mestaruuteen ja en ollut ikinä Altilla päässyt 80cm joten sitä piti kotona vähän treenata.4.9 sitten päätin hypätä orilla vajaan 45min mittaisen treenin.Jalat oli vähän kökkönä mutta olin suhteellisen tyytyväinen kuitenkin treeniin!


























Altti oli todella energinen ja pienemmillä sarjoilla jaksoi pelleillä ja kieltää kakkososalle pariin otteeseen jollain ihme pystyynousu 180 asteen väännöllä.Kuitenkin vähän rauhotuttuaan alkoi hypyt sujumaan ja ori eteni tosi hyvin esteille vaikka joskus tiputuksia tulikin.Esteet lähti 50-60cm korkeudella käyntiin ja viimeinen rata mitä hypättiin oli se 60-80cm viidellä esteellä joista yksi okseri ja loput pystyjä.

tässä näkyy piirrettynä nuo kaksi eri rataa mitä hypättiin.Korkeudet esteiden luona vaihteli noiden lukujen sisällä.


Olin itseeni ihan tyytyväinen treenin jälkeen kun 80cm tuli päästyä pariin otteeseen ja jaksoin kotonakin hyppiä rataa, kisoissa yleensä jaksan paremmin ja siellä yleensä on paremmat tiet esteille, mulla kun toi kenttä ei oo ihan estekentäks tarkotettu :'D Kokosin treenistä koosteen vielä jonka voitte nähdä tässä alla !




Seuraavan kerran hyppäsin orin selkään koulutreenien merkeissä 18.9, eli kisoihin oli vain kaksi päivää.Kertasin HeCeetä läpi ja koitin räpeltää jotain Kür ohjelmaani, mutta tuloksetta.Sää oli painostava ja sateinen ja jalat oli erittäin jäykät eikä tahtoneet totella yhtään.Menin joku puolituntia ehkä josta varmaan 20min oli kävelyä ja miettimistä mitäs sitä sitten keksis.Tätä HeCeetä en ollutkaan ikinä ratsastanut, tän tasonen rata on kuitenkin mulle niin rutiini joten menin vaan sen kerran läpi katsoen miten kunto kestää - ja eihän se niin hyvin sitten kestänyt kun viimesissä kohdissa oisin jo tahtonut mennä makaamaan maahan :'DD Sain kuitenkin testattua Altin uuden bling-bling otsapannan kankiin ja olihan se aika mageen näkönen kuvissa !








Sitten päästään jo kisoihin ! Matkustin edellisenä päivänä Jyväskylää kohti ja majoituin yhden vanhemman harrastajan nurkkiin, nimittäin Ellenin ! Ollaan nyt irl tunnettu yli 3 vuotta ja nähty aina pari kertaa vuodessa joten oli kiva taas päästä näkemään :) Illalla hinnoittelin ja viimeistelin vielä myyntituotteita ja sitten kömmittiin nukkumaan joskus 2-3 maissa yöllä vissiin.Seuraavana aamuna lähettiin auttamaan Joeyn kämpille tavaroiden kannossa kisapaikalle hänen ollessa yksi järjestäjistä.Kun käveltiin kisoihin alkoi toinen kengistäni hiertää aivan sairaasti ja kisapaikalla tulin siihen tulokseen että jouduin menemään ilman kenkiä kun ei muita mukana ollut.Kääräsin sitten jalat pinteleihin ja laitoin vielä mun uudet kompressiosäärystimet tukemaan.Otin altilla pari verkkahyppyä ja koitin vielä kisapaikalla kasikymppiä, puhtaasti yli ! Kisoissa pistin myyntipöydän pystyyn ja seuraamme liittyi vielä Taija ja Ruu.




Ekana vuorossa oli 20-40cm + uusinta jossa uusintaradan aika ratkaisi.Menin rauhassa perusradan ja uusintaan päästiin.Uusinnassa pingoin niin kovaa kun pystyin ja suorituksen jälkeen jalanpohjat oli ihan tunnottumat :'D Tässä luokassa kuitenkin sijoituttiin kolmanneksi ! Toisena luokkana oli 50-60cm tyyli, omasta mielestä se meni aivan surkeasti ainakin aluksi kun kakkosesteellä säädin jotain ihmellistä ohjien kanssa samalla kun vaihdoin laukkaa (videolla näkyykin tuo säätö) ja vitosesteen muurille tuli ihan tosi tönkkö laskeutuminen.6 ja 7 esteiden väliin ja hyppyihin olen ihan tyytyväinen,laskin siinä varmaan ekaa kertaa askelia tyyliluokassa ja otin hieman reippaampaa laukkaa että ei tulisi puolikkaita askelia.Tässä luokassa sijoituin isona yllätyksenä ensimmäiseksi tosi monesta osallistujasta,muilla oli mun silmään paljon nätimpiäkin ratoja :'D 



Vikana esteluokkana omalta osaltani oli 60-80cm mestaruus.Lähdin ihan vikojen joukossa joten pysty vähän kattomaan missä ihmisillä oli vaikeuksia (..tosi monella ei edes ollut,hitsin kengurut!) Radalle lähdin vähän kauhun vallassa mutta silti reippaasti ja ekan esteen yli,tokalla okserilla tiputin etummaisen puomin kun hyppy tuli turhan lähelle.Seuraaviin hyppyihin olin ihan tyytyväinen kun en tiputtanut.Kuitenkin 7. esteen jälkeen aloin korjata valuneita olkaimia (MIKS??) ja sit olinkin yhtäkkiä viimeisen sarjan edessä ja kielsin sekä samalla keskeytin, puhti alkoi jo olemaan lopussa ja en olisi päässyt puhtaasti kyseistä sarjaa varmaankaan.Oon kuitenkin ihan tyytyväinen itseeni kun pääsin niinkin pitkälle ja vielä noin kookkaalla ja painavalla hevosella - Altti painaa lähemmäs 3kiloa! Ennen koululuokkia säädettiin myös Joeyn kanssa jotain toistemme hevosilla, en ihan tiiä mitä tossa kuvassa tapahtuu xd


reikäkin tuli sukkaan kisoissa..:D
ruusukerivi kisoista !
Viimesinä luokkina olivat koululuokat joihin olin ilmoittautunut.HeC:1997 oli ekana vuorossa ja radalle lähdin hyvillä mielin.Kuitenkin jo aika alkuvaiheessa tuli pieni blackout ja tein nopean stopin kun meinasin lähteä tekemään väärää HeCeetä..:D Tässä luokassa kuitenkin oltiin ensimmäisiä, johon oon tottakai tyytyväinen ! Viimeinen suoritus mun osalta oli Kür, johon lähdin Game of Thronesin-tunnarilla ! Väliajoilla kisoissa kuuntelin biisiä läpi ja keksin vaikka mitä rataan.Sitten radalla kävi vähän toisin, alku lähti tosi hyvin käyntiin mutta viimeinen minuutti (kur oli vajaa 2min pitkä) oli vain kummallista pyörimistä ja lopuksi vedin jonkun nolon ja vajaan capriolen..eh.Tästäkin luokasta napattiin silti taas ensimmäinen sija joten en kai ollut niin huono kun itse ajattelin - tätä se teettää kun on hiukan perfektionisti kouluratsastuksessa kun oma kunto ja askel ei enään riitä siihen mitä haluisi..Tässä teille vielä videota kaikista suorituksistani,pääsette tekin analysoimaan :'D


Altti osallistui myös irl-virallisiin josta poika nappasi 4/8 sijan sekä KUMAn ja JSsän.Katotaan jos tälle saatas se Fn-edes joskus ! Kisojen jälkeen mentiin Ellenille takas ja lagattiin aika huolella,kaupasta haettiin pitsaa ja illalla tuijjotettiin koneelta Kaiken Teoria-leffa.Ellenille kiitokset muuten näistä kisakuvista missä altin kanssa esiinnyn ja videoista kiitos Taijalle joka kuvaili estesuoritukset mun kameralla ja koulut omallaan.

--
Heitän tähän loppuun vielä pari kuvaa kisoista sekä linkin kuvagalleriaan mistä saatte napata kuvat missä itse esiinnytte,jos laitatte kuvaa johonkin siinä pitää näkyä copy-merkintä !







Huhhuh.Nyt on tääkin ohi ((onneks)) ja palaillaan mahollisesti jo tällä viikolla toisen postauksen parissa missä keskitytään kisoihin joissa oon nyt ollut syksyllä mistä en ole vielä kertonut !

6 kommenttia:

  1. Altti on forever mun unelmaheppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla :) Herra on kyllä yks mun suosikeista !

      Poista
  2. Vitsit kuin hienosti vedit kürin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no voi kiitos,hirveesti jäi tekemättä mitä halusin siihen mutta kiva jos siitä tykätään tuollaisenakin :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus:) Altti on vaan nii upee :3

    VastaaPoista