maanantai 8. helmikuuta 2016

Vanhoja Kür-videoita esille

Pitkästä aikaa.Mulla ei oo ollu yhtään inspistä nyt tätä blogia kirjottaa kun on muita kiireitä ollut enkä oo halunnut pakottaa itteeni tähän, nyt tuntu pitkästä aikaa siltä että voisin jotain kirjoitellakkin teille!

Nyt kun SM-kisat järjestyy ja itse hoidan koululuokkien tuomaroinnin sekä olen mukana pääjärjestäjien tiimissä.Ensimmäistä kertaa SM-kisoissa toisena koululuokkana toimii instrumentaalinen Kür joten ajattelin pistää teille esille vuosien varrelta eri küreja mitä oon ratsastellu - tuohon SM-kurin musiikkikriteeriin kävis näistä vaan yksi :'D Nää on vuodelta 2012-2013 kaikki ja aika tasapaksua ja samantyylistä askelkaavaa jokasessa, enpä ollu mikään hirveen mielikuvituksellinen ja oikeestaan jokanen on vedetty hiukan lonkalta ilman senkummoisempaa suunnittelua.



Tämä kur on kyllä omasta mielestäni kivoimpia mitä oon menny ja ratsastinkin 2015 helmikuussa uudestaan samaisen kurin Altilla ja tultiin taas ekaksi.Aika simppeli setti ja lopussa huomaa kyllä että alan vähän väsymään mut nykysellä kunnolla en todellakaan jaksas noinkin kauaa tasaisesti suorittaa.Laukkapiruetti oli tuolloin mulla aika iso ja erittäin hätänen ja piaffe sekä passage olis voinut olla tarmokkaampaa mut muuten tykkään erityisesti mun ravista kun noihin aikoihin kattelee taakseppäin :)




Tässä videossa löytyy kaksi samaan musiikkiin mentyä küria, ensimmäinen vuodelta -12 Ginalla ja toinen reilu vuotta myöhemmin Pontsolla.Ensimmäisten kisojen kenttä oli turhan pieni ja jouduin soveltamaan aikalailla,tätä küria olinkin suunnitellut hiukan enemmän! Ekassa mulla on ihan hyvä tempo mutta hevosta kannan ihan liian alhaalla ja siten näytän aika epäryhdikkäältä.Mulla oli näinä vuosina vähän paha tapa kantaa tuota heppaa aika alhaalla kun nykyään suosin korkeampaa muotoa sen tehdessä ratsukosta ryhdikkäämään näköisen.-13 vuonna ratsastettu on jossainkohti parempi ja ryhdikkäämpi hevosen kannalta mutta mun kenkävalinta on ihan järkyttävä..:D En saa oikeen ponnistettua maasta ja näytän aika laiskalta enkä näyttäny parastani.Rata on melkeen sama kun 2012 jos jotain pikkumuutoksia ei lasketa.



Tästäkin videosta löydätte kaksi küria, eri musiikilla tosin mutta samoista kisoista.Toinen kur oli itseasiassa improkür kun saatiin Alisan kanssa samat pisteet normaalissa kürissa ja sijoitukset piti selvittää tällä tavalla :D Tässä ensimmäisessä kürissa pidän tuosta mun temposta ja mulla näyttäs aika hyvin riittävän kunto vaikka vähän mun ryhti jossainkohti alkaa retkottamaan.Alun passaget on oikein aktiivisia mut ehkä jopa turhan hätäisiä, tykkään noista silti edelleen ja harmittaa kun ei enään riitä jousto :/ Tuo improkür on aikamoista sähellystä ja en ollu kuullu tota remixiä ennen joten oli aika mielenkiintosta mennä kun vielä kaikenlisäksi musiikki kaikui jostain muoviämpäristä erittäin huonosti mun korviin..:D Näissä kannan Pontsoa hiukan paremmin mutta muoto sais edelleen olla korkeempi. oon vasta 2015 ottanut senkin huomioon kunnolla!




Tästä kürista pidän myöskin edelleen ja tätä oli hauska vetää lonkalta.Tässä kyllä huomaa et ei ihan suunniteltu kun jossain jäin jälkeen ja näytän vähän haahuilevan jossainkohdissa, musiikki myös loppui aikasemmin kun muistin niin tuo loppu on aika hätäinen :D  Muilla videoilla en niin tarkasti huomaa tota mun käsiongelmaa noilta vuosilta..unohan nimittäin vaihtaa kierroksen mukaan ohjakättä! Nykyään jos joku unohtaa sen niin kyllä huomaan ja pisteet karisee.Oli mulla ärsyttävä tapa jonka oon saanu vähitellen karsittua pois,kotona aina muistan vaihtaa mutta kisoissa joskus iskee blackout vielä nykypäivänäkin.




Alisan kisoista puol vuotta myöhemmin tuon ensimmäisen kür-videon jälkeen.Musiikki on ainakin ihan järkyttävä ja taisin päättää sen just ennenku menin radalle..:D En tosiaan oo ihan tahdissa ja tuossa yhdessä kohdassa tulee hiukan häiriötä kun Alisan iskä tulee kotiin..vähän pisti pakkaa sekasin kun aloin miettimään miten voin vältellä tuota kulmaa mut sitte en kuitenkaan tehnyt niin ja mun suoritus myöhästyi vaan jollain sekunneilla.Tässä alussa mulla on hyvä joustava passage mutta piaffessa huomaa että jalat on toispuoleiset mikä mulla on ollu aina ongelmana.Laukka on ihan reipas mut laahaava ja piruetti taas iso ja hätäinen :'D Onneks nyt oon oppinu mut ei enään kunto ja jousto riitä tosiaan, ei ärsytä yhtään.



Viimeisenä se minkä musiikkin voisin hyväksyä tämän vuoden SM-küriin.Heti huomaa et mun askel rauhottuu kun musiikki tekee samoin mutta mun polvet varsinkin jäykistyy ja askelrata näyttää tosi tönköltä..ainakin laukassa mulla oli tällä radalla se ongelma! Tälläkin radalla tuo käsi jää vaihtamatta välillää..Tätä rataa ette valitettavasti saa kokonaan kun tais akku alkaa loppumaan mutta loppurata tais ihan ok mennä, kunto varmaan alko jossainkohti pettämään kun menin aika hitaasti mutta koitin saada askelta korkeaksi.

Katotaan millon taas palailen.Tätä alottaessa oli innostusta mutta loppua kohden huomasin taas että ei oikeesti taas kiinnosta :/ Youtubessa meni heti sitten 2000 tilaajaa rikki ja tännekkin tullut kourallinen lisälukijoita, kiitos teille! :) Kirjoitan taas kun siltä tuntuu, siihen asti moikka!

8 kommenttia:

  1. Liityin tässä äskettäin lukijaksi. :) Tosi kiva blogi! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvät videot! Katsoin just äskön sun postauksia,kuvia ja videoita ja tuli semmonen fiilis että jatkan! On ollu nyt semmonen aikakausi että huhhuh!:D Hyvä teksti, kerrottu tarkasti ja hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla että sait jaksamusta tähän harrastukseen minun kauttani!

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus, juuri lähiaikoina olen innostunut küreista ja tämä vain yllyttää intoa :) Mielenkiintoista katsoa sun kehitystä ja tykkäsin todella katsoa noita videoita. Oot kyllä taitava kouluratsastaja ja sen sijoituksistakin huomaa!

    Jos tulen SM-kisoihin, niin haluan ehdottomasti tulla sulle juttelemaan. Saanko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että oot alkanu innostumaan kouluratsastuksesta!

      Kun oon myyntipöydän takana niin toki saa tulla juttelemaan! Tuomaripöydän takana sitten asia erikseen, sinne kun ei pääse edes ulkopuoliset :)

      Poista
  4. Kür 7:ssa sulla on mielettömän hyvä laukka! Wau! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan toi kivan reipas tosin vähän ponneeton!

      Poista