tiistai 14. lokakuuta 2014

Kuunkukan kisat 28.9

© Sohvi


En aikasemmin jaksanut muokkaa kuvia tai tehdä videota valmiiks, mutta nyt otin itteeni niskasta kiinni ja ryhdyin tuumasta toimeen ! 

Eli 28.9 olin Kuunkukassa kisaamassa, uskaltauduin siis itse jopa radoille takaisin..! Myyntijuttuja oli myös mukana liuta pino, joista sain suurimman osan myytyä pois muille harrastajille.Kisoissa oli valtavasti porukkaa, vaikka järjestelyissä olisi omasta mielestäni voinut parantaa hitusen verran suoriutui Lina hyvin hommastaan kuitenkin ottaen huomioon kisaporukan suuruuden. 

Kisat olivat Espoossa, joten matka ei ollut häppöinen ja Sohvi sitten nappasi minut kyytiin ja kisapaikalla taidettiin olla 20min ennen ekan luokan alkua.Heti kun olin laittanut laukut alas ja vähän asettautunut niin tulivat jo ekat innokkaat ostajat..:D Jouduin passittamaan Sohvin hoitamaan ilmoittautumismaksuni ja katsomaan lähtölistoja, käväisin tosin vielä itse katsomassa.Taisin olla 30 lähtijä ekassa luokassa.En muista enään kuinka monta lähtöä luokissa oli, mutta toisessa luokassa lähtöni oli 60, joten se sanoo jo jotain luokkien koosta.Tiesin jo valmiiksi että esteluokissa en sijoitu kun paikanpäällä näytti olevan notkeaa ja nopeaa porukkaa, yritin kuitenkin parhaani vaikka tyyliluokassa unohdin radan hetkeksi..:D Kokonaiset ratani näätte postauksen lopussa olevassa videossa sitten ja voitte sen alta lukea lisää "analysointia". Kuitenkin koululuokasta napattiin Pontson kanssa 2 sija, ei lähdetty siis tyhjin käsin mikä oli ihan mukava juttu, nämä nimittäin saattoivat olla viimeiset IRL-kisani missä itse kisaan.Ei tosin vielä tiedä tuleeko tulevaisuudessa eteen jotkut kisat mitä ei voi jättää välistä :)

Mullahan oli tosiaan Pontso mukana kisahevosena ja Markan nappasin näyttelyihin, josta se ei tällä kertaa napannut mitään ruusuketta.Oikein suloisia ja hienoja keppareita oli muilla näyttelyissä pakko myöntää ! Tuli myös nähtyä omatekemiä hevosia näissä kisoissa, pääosin tiedottomia myyntihevosiani ja sitten Marsun näin pitkästä aikaa, radallakin se viiletti Honeyn kanssa :) Olelin suurimmaksi osaksi myyntipaikkani luona Sohvin kanssa, Hatti ja Vire liittyi välillä seuraamme ja kun Sohvin oli pakko lähteä olin sitten Hatin ja Vireen kanssa kisojen loppuun asti, oikein mukavia tyyppejä ! :)

Nyt kuitenkin päästän teidät kuviin ja videoon ! :) Alempana vielä pohdiskelen omia ratojani jos haluatte lukea suoraan ne.













© Hatti


© Sohvi

© Sohvi


Kisavideo:

  

Videoon oon ihan tyytyväinen, tosin jokunen kohta jäi vähän omaa silmää ärsyttää missä olis voinut rytmittää tarkemmin, mutta kyllä tää kelpaa tälläsenä vähän pidemmän editointitauon jälkeen :)

Suoritukset:

  

Noniin, tälläsillä radoilla itse suoriuduin kisoissa.Eka luokka eli tyyliluokka meni aluks ihan hyvin, olin ehtinyt harjoitella rataa kun olin vasta luokan keskivaiheilla lähtölistoilla.Tosi moni meni kuitenkin väärin mikä sekotti ehkä pakkaa ja se että esteitä ei oltu numeroitu, mikä omasta mielestäni on aika tärkeää.Kuitenkin radalle mentiin ja tuntu kun olis vääntäny ruosteisia muttereita auki..:D Laukka ensinnäkin on omasta mielestäni aika heikko askellaji mulla nii en nyt sano oikeen mitään tohon..Vikalle esteelle mentäessä kuitenkin vähän mokasin - olin hyppäämässä väärästä suunnasta ! :D Kuitenkin muistin hyvissä ajoin ennen estettä että nyt on joku väärin ja tein jonkun ihme kiemuran :'D Sijoitusta ei tullut, ton ihme kiemuran takia varmaankin.

40 cm koitti ja olin siinä vasta 60 lähtijä, enkä ees ihan viimeisimpien joukossa.Tässä onneksi muistin radan oikein ja koitin ratsastaa aikaa, vaikka tälläinen kömpelys ei kyllä millään voisi sijoittua, sen tiesin jo aikoja sitten.Rata eteni omasta mielestäni kuitenkin hyvin ja olin ihan suht. nopeakin ! En tiedä sitten miten lopullisesti sjoituin mutta itse olin tyytyväinen että pääsin vielä suhteellisen tiukoilla teillä menemään radan.Sijoitusta ei tästäkään tullut, johon olin täysin varautunut.

Ennen koululuokkaa oli vielä pari esteluokkaa, joten mulla oli aikaa vielä tentata päässä HeB rataa.Menin sen kerran kokonaan läpi ja harjoittelin vielä paperilla, tätä suoritusta en halunnut menevän penkin alle..! En muista kuinka mones lähtijä olin, koululuokassa ei ollut loppujenlopuksi paljoa osallistujia monen lähtiessä aikasemmin pois.Heti radan alussa kuitenkin mokasin (toi musta kohta videolla) ja menin väärään suuntaan..:D En tiiä miten olin niin hermostunut ja en ajatellut yhtään..! En oo ikinä oikeestaan hermoillut kisoissa, mutta jotenkin näissä pääs omat hermot vähän esille, ei onneksi pahasti.Siitä tuli sitten -2 ja aloitin sitten vähän taaempaa siitä missä olin mokannut.En onneksi toista kertaa mokannut radalla, vaikka lähellä oli yhessä kohtaa ! Tossa nimittäin missä mennään laukkaa kokorataleikkaalla niin piti olla lisäys..nii mikä lisäys :D ? Jäi vähän latteaksi.Ei ole todellakaan parhaimpia ratojani, mutta mitä sitä vois olettaa kun kisataukoakin on yli vuoden takana ja aktiivisimmat vuoteni on jo ohi.Kuitenkin radasta nappasin 9-7 numeroita, joten ihan hyvin omasta mielestäni.Vähän jäykkä olin ja jalkoja särki pikkasen mutta hengissä selvittiin :) ! Tästä radasta siis toinen sija, johon olen enemmän kuin tyytyväinen !

Huh, onpa nyt tekstiä kerrakseen..toivottavasti jaksatte lukea ! Oon suunnitellu tässä paria postausta jo valmiiksi, niistä en kyllä vielä mitään pihahda..:) Muistakaa että instagramissa päivittelen vähän aktiivisemmin, joten siellä pysytte varmasti ajantasalla mitä tähän harrastukseen mulla kuuluu yleisesti :) Enskertaan, moikka !

5 kommenttia:

  1. Huii kun oli paljon porukkaa! :oo Itse en Sissin kanssa tällä kertaa päässytkään mukaan mutta onneksi on omat kisat jo sunnuntaina! :) Hyvinhän nuo radat meni kuitenkin huomattavaan kisataukoon nähden!
    -Julleff

    VastaaPoista
  2. Joo nii kyllä oli ! Harmi ettet päässy, olisi ollut kiva nähdä teitäkin radalla:) Kiitos :D !

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja ihanan laadukkaat kuvat! Jee mä pääsin tohon tokaan kuvaan! :D

    VastaaPoista
  4. En ole itsekkään käynyt pitkään aikaan kisoissa olishan se ihan kiva päästä taas vaihteeksi kisailemaan :) Ei vaan oo ollu tässä lähiaikoina aikaa..

    VastaaPoista